Siirry pääsisältöön

Sporttikortti +68 laajentaa tarjontaa eläkeikäisille

Kymmenen vuotta sitten tein ehdotuksen maksuttomista uimahalli- ja kuntosalipalveluista 70 vuotta täyttäneille. Kaupungin silloinen johto vastusti esitystä, perustellen sitä eläkeläisten hyvillä tuloilla. En kuitenkaan antanut periksi ja apuun tuli Martti Merra, näin teimme päätöksen maksuttomasta kortista.

Heti seuraavana vuonna alensimme kortin ikärajaa 68-vuotiaille. Ymmärsimme nopeasti, etteivät kaupungin omat tilat riitä ja kun samaan aikaan yksityiset salit olivat päiväsaikaan lähes tyhjillään, päätimme ostaa palveluita yksityisiltä kuntosaleilta. Myöhemmin kortin palveluihin on lisätty paljon erilaisia mahdollisuuksia, kuten ilmainen saaristokuljetus. Vuonna 2007 kortin lunasti 5301 espoolaista ja vuonna 2015 kortteja lunastettiin jo 14 242, sekä kirjattiin 150 000 uimahallikäyntiä.

Väestön ikääntyminen tuolisää paineita kortin palveluille, mieluusti näkisin myös kulttuuripalvelut yhdistettynä tarjontaan.

Tänä vuonna olen tehnyt raha-asia-aloitteen, jotta eläkeläisten ateriamaksujen kohtuuton hinnankorotus voitaisiin estää. Minusta kaikille eläkepäätöksen saaneille pitää tarjota mahdollisuus ruokailla tuetulla hinnalla. Terveellinen ravinto yhdistettynä riittävään liikuntaan antaa terveyttä ja pitkää ikää ja samalla vältetään tai ainakin lykätään laitoshoitoon siirtymistä. Yhdessä saleilla harjoittelu tai yhteinen ruokailu ovat parasta lääkettä myös yksinäisyyteen.

Markku Sistonen 
kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja
liikuntapalvelupäällikkö
Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n puheenjohtaja



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Esittelyssä Markku Sistonen

" VARMASTI OIKEA MIES VASEMMALTA" MARKKU  Sistonen on 58-vuotias pitkän linjan kunnallispoliitikko. Hänet  valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon vuonna 1993. Takana on siis 24 valtuustovuotta.  Merkittävimmäksi yksittäiseksi polittiiseksi päätökseksi, jota hän on ollut ajamassa, on ikäihmisten liikuntakortti: 68+. Uraan mahtuu valtuustoryhmän puheenjohtajuus, kaupungin-valtuuston puheenjohtajuus ja mm. kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan tehtävät. Sistonen on myös Etelä-Espoon sosialidemokraattisen työväen yhdistyksen puheenjohtaja - isänsä Aarnen jäljissä. Sistosen ansiolistaan kuuluu 12 maahockeyn Suomen mestaruutta. Urheiluhenkinen mies on pyrkinyt myös kansanedustajaksi ja SDP:n varapuheenjohtajaksi vuonna 2008. Siviilissä Sistonen on liikuntapalvelupäällikkö ja kahden aikuisen lapsen isä. Luottamustehtäviin kuuluu mm.  Etelä-Suomen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtajuus. Työuraan mahtuu vuosia pidettynä liikunnanopettajana. Sistan oma laji on oll...

Esittelyssä Helena Sistonen

HYVÄÄ ELÄMÄÄ ESPOOSSA Helena Sistonen Fysioterapeutti (AMK) Espoonlahti Helena Sistonen on 59-vuotias ensikertalainen kuntavaaleissa. Seurakunnan luottamustehtävissä hänellä tulee pian 16 vuotta täyteen. Kunnallisia luottamustehtäviä ovat HYKS-lautakunnassa vaikuttaminen ja kulttuurilautakunnan varajäsenyys. Pitkän sairaalafysioterapeutin uran jälkeen työ jatkuu yhä lasten parissa koulumaailmassa mieluisissa sijaisopettajan tehtävissä. Omassa perheessä on kiireisen aviomiehen lisäksi kaksi aktiivista aikuista lasta ja koira. Kuntapolitiikka on arkea lähellä, siksi ehdokkaaksi ryhtyminen oli luontevaa. Espoolaisen hyvinvoinnin puolesta toimiminen elämänkaari-ajattelulla on itsestäänselvyys. Lasten, varhaiskasvatuksen, koulun, opiskelu-elämän, perheiden ja lopulta vanhustenhuollon tehtävät ovat moninaisia ja tärkeitä. Hyvän elämän puolesta tulee tehdä työtä Espoossa!

Esittelyssä Martti Hellström

" OSAA JA USKALTAA " OLEN  Martti Hellström, kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos. Väitöskirjani (2004) aihe oli ”Muutosote”. Jäin kesällä 2014 eläkkeelle espoolaisen Auroran koulun rehtorin virasta. Yhteensä ehdin toimia kouluavustajana, luokanopettajana, yliopistolehtorina, opettajankoulutuksen assistenttina, harjoittelukoulun opettajana, rehtorina ja oppilaitosjohdon kouluttajana koulumaailmassa 37 vuotta. Luokanopettaja-lehden päätoimittajana olin 20 vuotta. Tällä hetkellä valmennan opettajia ja rehtoreita uuden opetussuunnitelman haltuunoton, koulun kehittämisen ja muutoksen hallinnan teemoihin. Olen kouluttajana mukana kansainvälisessä New Pedagogies for Deep Learning -ohjelmassa, jonka tavoitteena on maailmanlaajuinen oppimisen muutos. Perheeseeni kuuluu Marjut- vaimo, kolme aikuista lasta: Riku, Noora ja Santtu.  Minulla on suuri ilo olla kahden pojanpojan Miltonin ja Teeon ukki. Olen ollut mukana tekemässä useita oppikirjoja ja opettajanoppaita. Olen...