" OSAAJA USKALTAA"
OLEN Martti Hellström, kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos. Väitöskirjani (2004) aihe oli ”Muutosote”.
Jäin kesällä 2014 eläkkeelle espoolaisen Auroran koulun rehtorin virasta. Yhteensä ehdin toimia kouluavustajana, luokanopettajana, yliopistolehtorina, opettajankoulutuksen assistenttina, harjoittelukoulun opettajana, rehtorina ja oppilaitosjohdon kouluttajana koulumaailmassa 37 vuotta. Luokanopettaja-lehden päätoimittajana olin 20 vuotta.
Tällä hetkellä valmennan opettajia ja rehtoreita uuden opetussuunnitelman haltuunoton, koulun kehittämisen ja muutoksen hallinnan teemoihin. Olen kouluttajana mukana kansainvälisessä New Pedagogies for Deep Learning -ohjelmassa, jonka tavoitteena on maailmanlaajuinen oppimisen muutos.
Perheeseeni kuuluu Marjut- vaimo, kolme aikuista lasta: Riku, Noora ja Santtu. Minulla on suuri ilo olla kahden pojanpojan Miltonin ja Teeon ukki.
Olen ollut mukana tekemässä useita oppikirjoja ja opettajanoppaita. Olen kirjoittanut yksin tietokirjat : ”Sata sanaa opetuksesta" (2008) ja "Sata sanaa kasvatuksesta" (2010). Vuonna 2015 julkaistiin yhdessä Timo Kettusen kanssa toimittamani teos "Erkki Kangasniemi - kovan pelin taktikko" sekä teos "Opitaan yhdessä", jonka muina kirjoittajina ovat Peter Johnson, Asko Leppilampi ja Pasi Sahberg. Vuonna 2016 on ilmestynyt kaksi teosta: Opetusneuvos Atso Vilkkijärven muistelmat ”Usein ensimmäisenä” toimittamani ja ”Opettajan oma didaktiikka”- kirja, jonka tekijäryhmään kuuluvat lisäkseni Riitta Jyrhämä, Pertti Kansanen ja Kari Uusikylä tuli painosta ulos joulukuussa. Maaliskuussa 2017 ilmestyy 28. painos Luokanopettajan päiväkirjasta. Sitä toimittavat kanssani Mirja Holste, Pekka Rokka ja Inger Sundblad.
OLEN ollut mukana opettajien ay-toiminnassa sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Olin mm. kaksi valtuustokautta OAJ:n valtuustossa. Puoluepolitiikkaan lähdin mukaan vuoden 2012 kuntavaaleissa demareiden listalla. Menin vaaleissa läpi, ja olen istunut nyt valtuustossa neljä ja puoli vuotta. Olen demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja ja vedin Nuorten elinvoimaisuus-kehitysohjelmaa puheenjohtajana 2013-2016. Lisäksi minut on valittu Tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvostoon ja Espoon yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti