maanantai 10. tammikuuta 2022

Aluevaaliehdokas 275 Martti Hellström

 

















Olen kahden pikkupojan ukki,  puoliso, kolmen aikuisen lapsen isä, opetusneuvos, kasvatustieteen tohtori ja tuore yrittäjä.  

Jäin vuonna  2014 eläkkeelle  Auroran koulun rehtorin virasta. Yhteensä oli  toiminut koulumaailmassa 43 vuottaValmennan yhä aktiivisesti opettajia ja rehtoreita  koulun muutokseen ja  mm. ohjaan  tulevien luokanopettajien opetusharjoittelua.   Kirjoitan oppi- ja   tietokirjoja.  

Olen ollut kaksi kautta valtuutettuna, ja nyt kolmannen kauden varavaltuutettuna. Ensimmäiset 4 vuotta olin Nuorten elinvoimaisuus- ohjelmaryhmän puheenjohtaja ja toisen kauden  opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan jäsen.  Nyt olen sekä kasvun ja oppimisen lautakunnan että kestävä Espoo- ohjelmaryhmän jäsen. Olen myös toista kautta Espoon yhteisen kirkkovaltuuston ja Esponn Tuomiokirkkoseurakunnan jäsen.

Olen politiikassa, jotta  Espoo olisi  jatkossakin sivistyskaupunki. Koulutus on tärkein keino muuttaa maailmaa paremmaksi.  Sivistyskaupunki pitää huolta kaikista. Ihann kaikistta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aluevaaliehdokas 272 Leo Heiskanen